Otsikko: "Koska puhun latinaa, olen viisas". (Ja paskat.)
Olinpa taas järkevä. Postasin suomi24:n foorumille, jossa maailmanmullistava sanomani menee harakoille. En kuitenkaan viitsi antaa Kirjurin tukehtua pullaansa foorumipostin tänne kirjaamisesta.
Onnistun aina ruoskimaan ihmisraukkoja, joita itseäänkin vituttaa, etteivät päässeet paikalle tapaamaan Kirjuria. Ihan kuin kipeäksi tupsahtaminen olisi oikeasti niiden vika. Tulee itselle syyllinen olo joka saamarin kerta. Oh well, pitäisi kai antaa niillekin välillä jarru.
Ai joo, luomistyö on aivan ladalla. Ei ole mitään tullut tehtyä eikä edes tee mieli. Eikä ole oikein seuraakaan. Eikä se toisaalta luomisvimmaan pahemmin auta.
------------
– Piirrä siitä siluetti, Holger.
– Mitä? Holger kivahti.
– Piirrä kuva Angsaxista. Nimeä kadut. Jaottele kaupunginosat. Risti tärkeimmät rakennukset. Tuo tarinan kiinnekohtaiset paikannimet esille.
Holger hermostui. – En minä osaa piirtää!
– Mikä tämä sitten on? Kirjuri melkein huusi ja kaivoi laukustaan kansion, josta vetäisi kuulakärkikynällä piirustetun mallikuvan. – Katso. Mikä tämä sinusta on?
– Tuherrus.
– Se on täydellinen perspektiivi kirkosta. Katso ympäristöäsi. Opi piirtämään kokonainen kaupunki niin kuin minä opin kuvaamaan sen sielun.
– Mutkun... eääh. Tajuatko edes, mitä vaadit?
– Tajuan. Tarvitsen kuvittajan. Hänen palkkansa on oppi ja tietysti provikka jos kirja menestyy.
Holger loi Kirjuriin murhaavan katseen. Sitten hänen silmiinsä syttyivät dollarinkuvat. – Deal.
Työteliään yön ja rikkaan unen jälkeen Kirjuri melkein kompastui ovensuussa kyyristelevään Holgeriin. Poika oli kuluttanut yössä lyijykynän ja toinen sauhusi puolillaan. Lattiaan oli teipattu A1-kokoinen paperi, jonka kimpussa hän touhusi. Kaksi kolmasosaa paperista oli jo täynnä suoria, pyöreitä, nopeita mutta huoliteltuja viivoja. Työpöydällä makasi kaksi samanlaista rullaa. Kirjuri hymyili itsekseen ja laittoi kahvin tippumaan.
-----------
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti