Postaus sisältää uhriutumista ja tunteidenpurkua.
Minä olen ihminen, joka luovutti koulukiusaamisen alla. Olen ihminen, josta tuli kyyninen ja vainoharhainen, koska luotti liikaa. Olen ihminen, jolla oli peruskouluaikana tasan yksi pysyvä ystävä, joka asuu edelleen tässä hyvin lähellä. Luokassamme häntä mollattiin, koska hän oli ystäväni, mutta siitä hän ei saanut koskaan tietää mitään.
Menetin luottamukseni ihmisiin kolmannella luokalla. Siirryin toisesta koulusta musiikkiluokalle, joka oli täynnä itseytensä kanssa taistelevia lapsia. Joillakin itseyteen kuului vallan tavoittelu, ja luokan heikoimpia syrjimällä sitä sai oivallisesti. Luokan pomot päättivät, keitä vihataan ja keitä suositaan. Jouduin itse syrjinnän ja kaltoinkohtelun kohteeksi. En ollut ainoa enkä sitä väitäkään.
Kaikilla oli luokassamme vaikeaa. Konflikteja syntyi asiasta kuin asiasta etenkin ala-asteen loppupuolella ja yläasteella. Yleensä niiden aiheuttajina olivat juoruilu ja mielivaltainen käännytys toisia vastaan. Katsoin sitä pitkään vierestä, ja halusin sen loppuvan. Minulla ei ollut siihen valtaa eikä itse asiassa opettajistollakaan, joka oli helisemässä. Olimme kuulemma ala-asteen ongelmallisin luokka pitkään aikaan.
Koen, että luokassamme kaikki ajautuivat toimimaan siten kuin toimivat. Lapset eivät tee erityisen tietoisia tai kauaskantoisia valintoja. Myös minä vastasin ilkeyteen ilkeydellä, koska en muuta osannut. Kukaan meistä ei ole syyllinen tekoihimme, koska olimme lapsia. Menetin toivoni ala-asteen loppupuolella, kun opettajien puuttuminen ei auttanut mihinkään. Itsemurha kävi lähellä. En myöntänyt kiusaamista enää yläasteella, vaan vasta lukiossa myönsin sitä tapahtuneen. Toivon vain, että jokainen on oppinut virheistään sen verran, ettei enää käy kanssaihmisten kimppuun yhtä häikäilemättömästi.
Ala-asteen aikana kehitin itselleni puolustuksen ja aseen, jota kutsun kuoreksi. Se olisi kehittynyt osittain ilman kiusaamistakin. Kuori esiintyy täydellisenä ekstroversiona, jossa pisteliäisyys ja sanoihin tarttuminen muodostuvat näkyvimmiksi. Tuon itseäni esille, vaikka se on aivan perusluonteeni vastaista. Riehun, mölisen ja esitän. Persoonallisuuteni kääntyy päälaelleen. Kun ei ole oma itsensä, kukaan ei voi vahingoittaa sitä, mikä on kipeintä.
Kuori saa ihmiset luulemaan, että olen yhtä, vaikka olen toista. Sosiaalisissa tilanteissa käyttäydyn lähes päinvastaisesti verrattuna siihen, miten toimin ihmisten kanssa kahden. Se näkyi jo ala-asteella: luokkalaiset yllättyivät luonteenmuutoksesta siirryttäessä kahdenkeskiseen keskusteluun. Toisaalta ilkeimmätkin menettivät kaksin ollessa ryhmän tuen eivätkä uskaltaneet käydä käsiksi. Myös minä pystyin antamaan enemmän tilaa, eikä ollut tarvetta puolustautua yhtä hanakasti.
Kiusaaminen vahvisti ahdistusta ja sitä, etten vieläkään osaa luottaa ihmisiin - jopa niinkin, etten pysty seurustelemaan kunnolla. Epäilen ja etsin aina merkkejä uhasta, että osaan puolustautua oikealla tavalla. En osaa päästää ihmisiä lähelle, vaikkakin tilanne on jo parempi kuin vaikkapa vuosi takaperin. Silloin en osannut laskea kuortani juuri kenenkään kanssa, nyt pystyn päästämään ihmisiä valvottuina kerta-annoksina lähelle.
Pahinta ja parasta on, etten osaa vihata kiusaajiani. En voi lakata rakastamasta heitä ihmisinä, vaikka koen kaiken läpi käymäni vääryyden todelliseksi. Haluan edelleen luottaa ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, tai pikemminkin en voi lakata luottamasta vaikka haluaisin. Ihmisten pahantahtoinen käyttäytyminen sotii tätä vastaan pahasti. Ristiriita pakottaa monenkirjavat tunteet alas, eivätkä ne esiinny selkeinä. Sisällä pidetyistä tunteista on syntynyt traumoja, jotka puskevat pintaan selittämättöminä itsekkyyskohtauksina ja persoonanvaihteluina. Ne ovat jääneet vaille käsittelyä.
keskiviikko 17. joulukuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
Ajatusvirtaa ja analyysia TYKin ilmapiiristä
Hei, arvoisa lukija. Olen Tampereen yhteiskoulun lukion abiturientti. Tervetuloa lukemaan postaustani, jonka ensi tarkoituksena on hieman tuoda ajatuksiani TYKin ilmapiiristä, eliitistä ja TYKin linjasta julki sekä tiivistää havaintojani. Viittaan Minttu-Marin viimeisimpään blogipostaukseen (25.11.2014) hieman, ja jatkan siitä.
Minttu-Marin argumentointi ei vieläkään saa minua vakuuttumaan aivan suorilta. Siitä huolimatta hänen saamansa viestit ja kommentit niiltä, jotka ovat kokeneet TYKin ilmapiirin ongelmalliseksi, tekevät vaikutuksen. Mikäli ne ovat aitoja, mikä on todennäköistä, ne toimivat todisteena siitä, että TYKin ilmapiirissä on ongelmia - toisin sanoen asiasta on aiheellista keskustella. Jo se, että hänen postauksensa herättävät runsaasti keskustelua ja naljailua, kertoo siitä, että jossakin TYKin nilkan seutuvilla on kipeä kohta.
Sitten pohdintojeni tuloksia. En näe, että eliitti olisi mikään tietty ihmisryhmä. Käsitykseni mukaan eliittiin katsotaan kuuluvaksi ne TYKin opiskelijat, jotka pääsevät eniten esiintymään ja edustavat TYKin ilmaisutaitoa ja yleishenkeä näkyvimmin. Toisin sanoen eliittiä ovat ne, jotka syystä tai toisesta heiluvat vakituisimmin ja useimmin lavalla. Eliitti hallitsee tämän kautta sitä, keillä on parhaat sosiaaliset mahdollisuudet päästä esille. On yhdentekevää, ketkä nimenomaisesti kuuluvat tähän ryhmään, sillä eliitti on alati muuttuva ja vaihteleva. Eliitin muodostuminen ei ole eliittiin kuuluvien syytä. Ei ole mieltä osoitella ketään, kun koko eliitti muutenkin riippuu määritelmästä. Jotkut katsovat, ettei mitään eliittiä ole olemassakaan, kun taas toisille sen olemassaolo on tarkkaa ihmismäärää myöten selvä.
Ilmaisutaitoeliitti on yksi syy siihen, miksi TYK on noussut yhä korkeammalle Suomen tason ilmaisutaitoskaboissa. Eliitillä on maine luotettavana ja ammattitaitoisena ilmaisutaidon alalla, ja heitä on siis helppo hyödyntää suurta asiantuntemusta vaativissa projekteissa. Perusasiat ovat hallussa, ja voidaan keskittyä laadukkaaseen kokonaisuuteen. Stage-voitto oli koulumme menestyksen huippukohtia. Samaa mainetta ilmaisutaidon ja yhteishengen paratiisina on yritetty pitää yllä vielä sen jälkeenkin, mutta tuloksiin voi ottaa kantaa vasta muutaman vuoden päästä. Tällä hetkellä TYKillä on havaintojeni mukaan kahtia jakautunut maine ylimielisenä staratehtaana ja taiteiden kehtona, mutta tältä väliltä kuulee vähän kommentteja. Odotukset ovat tulevilla oppilailla suuret, ja pettymykset joskus yhtä suuria.
Eliitissä ja suurten projektien suosimisessa on toisaalta se varjopuoli, että kynnys ottaa lisää aineen kursseja nousee, kun vaatimustaso kasvaa. Projektien halutaan onnistuvan, sillä laatua tavoitellaan hanakammin. Olen kuullut valitusta siitäkin, että vähemmän tunnetuille opiskelijoille ei siunaudu esimerkiksi näyttämötyössä yhtä paljon mahdollisuuksia päästä päärooleihin. TYK loistaa ulospäin lähinnä esittävien taiteiden näyteikkunana. Tästä syystä varsinkin luova kirjoittaminen ja kuvataide jäävät taka-alalle, jossakin määrin myös radiotyö. Näitä kaikkia opiskellaan kirjaimellisesti maan alla, vähemmän näkyvillä. Jos ottaa huomioon TYKin panostuksen musiikki 5 -kurssiprojektien ja näyttämötyödiplomien kaltaisiin yhteisskaboihin, vähemmälle huomiolle jäämisen ymmärtää näiden aineiden kohdalla. Näytön paikkojen suuruiset julkiset esitykset saattaisivat tuoda niille enemmän näkyvyyttä.
Koulumme on suuri, eikä voi olla näkemättä, miten paljon pettyneitä TYKissä on opiskellut. Ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. TYKissä ei ilmeisesti ole kovin helppo puhua epäkohdista ääneen, kun jo nyt iso osa Minttu-Marin blogissa esille tulleista seikoista on tullut yllätyksenä osalle tykkiläisistä. Jos asioista ei ole helppo puhua, ratkaisu ei ole ihan niinkään yksinkertainen kuin että "kertokaa ongelmista". Vika on syvemmällä ja enemmän kuin osiensa summa. Ilmassa on ongelmien torjunnan ja vähättelyn, jopa syrjinnän makua. Ihmiset saattaisivat puhua avoimemmin koulumme epäkohdista, jos niistä olisi mielekkäämpää ja tervetulleempaa puhua.
-- Juuso
Minttu-Marin argumentointi ei vieläkään saa minua vakuuttumaan aivan suorilta. Siitä huolimatta hänen saamansa viestit ja kommentit niiltä, jotka ovat kokeneet TYKin ilmapiirin ongelmalliseksi, tekevät vaikutuksen. Mikäli ne ovat aitoja, mikä on todennäköistä, ne toimivat todisteena siitä, että TYKin ilmapiirissä on ongelmia - toisin sanoen asiasta on aiheellista keskustella. Jo se, että hänen postauksensa herättävät runsaasti keskustelua ja naljailua, kertoo siitä, että jossakin TYKin nilkan seutuvilla on kipeä kohta.
Sitten pohdintojeni tuloksia. En näe, että eliitti olisi mikään tietty ihmisryhmä. Käsitykseni mukaan eliittiin katsotaan kuuluvaksi ne TYKin opiskelijat, jotka pääsevät eniten esiintymään ja edustavat TYKin ilmaisutaitoa ja yleishenkeä näkyvimmin. Toisin sanoen eliittiä ovat ne, jotka syystä tai toisesta heiluvat vakituisimmin ja useimmin lavalla. Eliitti hallitsee tämän kautta sitä, keillä on parhaat sosiaaliset mahdollisuudet päästä esille. On yhdentekevää, ketkä nimenomaisesti kuuluvat tähän ryhmään, sillä eliitti on alati muuttuva ja vaihteleva. Eliitin muodostuminen ei ole eliittiin kuuluvien syytä. Ei ole mieltä osoitella ketään, kun koko eliitti muutenkin riippuu määritelmästä. Jotkut katsovat, ettei mitään eliittiä ole olemassakaan, kun taas toisille sen olemassaolo on tarkkaa ihmismäärää myöten selvä.
Ilmaisutaitoeliitti on yksi syy siihen, miksi TYK on noussut yhä korkeammalle Suomen tason ilmaisutaitoskaboissa. Eliitillä on maine luotettavana ja ammattitaitoisena ilmaisutaidon alalla, ja heitä on siis helppo hyödyntää suurta asiantuntemusta vaativissa projekteissa. Perusasiat ovat hallussa, ja voidaan keskittyä laadukkaaseen kokonaisuuteen. Stage-voitto oli koulumme menestyksen huippukohtia. Samaa mainetta ilmaisutaidon ja yhteishengen paratiisina on yritetty pitää yllä vielä sen jälkeenkin, mutta tuloksiin voi ottaa kantaa vasta muutaman vuoden päästä. Tällä hetkellä TYKillä on havaintojeni mukaan kahtia jakautunut maine ylimielisenä staratehtaana ja taiteiden kehtona, mutta tältä väliltä kuulee vähän kommentteja. Odotukset ovat tulevilla oppilailla suuret, ja pettymykset joskus yhtä suuria.
Eliitissä ja suurten projektien suosimisessa on toisaalta se varjopuoli, että kynnys ottaa lisää aineen kursseja nousee, kun vaatimustaso kasvaa. Projektien halutaan onnistuvan, sillä laatua tavoitellaan hanakammin. Olen kuullut valitusta siitäkin, että vähemmän tunnetuille opiskelijoille ei siunaudu esimerkiksi näyttämötyössä yhtä paljon mahdollisuuksia päästä päärooleihin. TYK loistaa ulospäin lähinnä esittävien taiteiden näyteikkunana. Tästä syystä varsinkin luova kirjoittaminen ja kuvataide jäävät taka-alalle, jossakin määrin myös radiotyö. Näitä kaikkia opiskellaan kirjaimellisesti maan alla, vähemmän näkyvillä. Jos ottaa huomioon TYKin panostuksen musiikki 5 -kurssiprojektien ja näyttämötyödiplomien kaltaisiin yhteisskaboihin, vähemmälle huomiolle jäämisen ymmärtää näiden aineiden kohdalla. Näytön paikkojen suuruiset julkiset esitykset saattaisivat tuoda niille enemmän näkyvyyttä.
Koulumme on suuri, eikä voi olla näkemättä, miten paljon pettyneitä TYKissä on opiskellut. Ihmiset eivät koe tulevansa kuulluksi. TYKissä ei ilmeisesti ole kovin helppo puhua epäkohdista ääneen, kun jo nyt iso osa Minttu-Marin blogissa esille tulleista seikoista on tullut yllätyksenä osalle tykkiläisistä. Jos asioista ei ole helppo puhua, ratkaisu ei ole ihan niinkään yksinkertainen kuin että "kertokaa ongelmista". Vika on syvemmällä ja enemmän kuin osiensa summa. Ilmassa on ongelmien torjunnan ja vähättelyn, jopa syrjinnän makua. Ihmiset saattaisivat puhua avoimemmin koulumme epäkohdista, jos niistä olisi mielekkäämpää ja tervetulleempaa puhua.
-- Juuso
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)