uusi blogi

Mainostetaan nyt täälläkin, että siirryn pitämään toista blogia täällä näin. En ole varma, mitä tälle teen, mutta tuo toinen tulee olemaan täysin änkytykseen kiinnittyvä iilimato. Sinne siis, mush!

–Juuso-setä

kesä kinostaa

Miksi kummassa olen onnellisempi lomalla?

Johtuuko se työtaakan ja pakotteiden olemattomuudesta? Olen paljon iloisempi, jos on jotain mielekästä tekemistä. Toisaalta koulu ei ole koskaan ollut niin mielekästä, että olisi oikeasti ilo nousta kouluun joka kukonlaulu. Joskus pakotteet ovat mukavia, mutta yleensä käy niin, että pakote ajoittuu niin, ettei millään haluaisi juuri silloin esimerkiksi tehdä läksyjä vaan vaikkapa soittaa pianoa, jolloin inspiraatio saattaa mennä täydellisesti hukkaan. Ei se muuten hukkaan menisi, mutta kun olen niin kunnollinen.

Onni saattaa johtua osin myös siitä, etten joudu olemaan kaikkien ihmisten kanssa tekemisissä silloin, kun en sitä juuri silloin satu haluamaan. Saan valita seurani, ja jos en, voin valita jääväni kotiin. Tällainen järjestely on oikein mukavaa tällaiselle naamalle, joka ei suostu sietämään elämää sellaisena kuin se on.

Omantunnon pitäisi soimata siitä, ettei löytynyt töitä, mutta jokin myös sanoo, ettei sillä ole kiire. Tärkeämpää on pitää opiskeluja, jaksamista ja harrastuksia yllä. Tulevan syksyn tutkinto painaa myös päälle, ja vielä on muutama kappale soittamatta ohjelmistosta. Olen aika visusti sillä linjalla, että tulevaisuudessa teen pianosta ammatin. Tietyssä mielessä masentavaakin, kun ajattelee, että lukiota on kaksi vuotta jäljellä.

Saatte siis vielä hetken sietää minua TYKin puolella.

englantiako

A-englannin opiskelusta on tullut hammastenkiristystä. Sen sijaan, että opiskeltaisiin maailmantaitoja ja muita arvokkaita asioita, meille opetetaan idiomeja ja fraaseja fossiilisissa teemoissa. Ne tuskin pätevät enää. Tokihan joihinkin fraaseihin törmää proosassa, mutta siihen se sitten jääkin.

Toisaalta B-englantia ei näy mailla halmeilla. Sitä opiskelevat käytännössä vain harvat. Sen kirjoittamisen hyödyt ovat jotakuinkin nolla verrattuna vaikkapa B-ruotsiin tai B-espanjaan. Se ei näytä päästötodistuksessa juuri miltään, koska kaikilla muilla on A-englanti.

Tiedän oppilaita, joilla A-englanti on tuskaa, ja tiedän niitäkin, joille kursseista läpipääsy on taistelun takana. Näille A-englannin oppien lohtu on laiha. Sitten on näitä, joilla on kiiltävä kymppirivi. Kuitenkin monen kymppejä haalivan välillä on suuri tasoero, yhtä suuri kuin vaikkapa kutosen ja kasin välillä. Siinä teille tasa-arvoa.

Yritänkin sanoa, että B-englannista tulisi tehdä kelvollista ja A-englannista tasa-arvoisempaa. Että väkerrettäisiin A-englannista syväluotaavampaa ja haastavampaa lisäten kansainvälistä puolta. B-englannista sitä vastoin tulisi luoda käytännöllistä ja silti haastavaa niin, että se opettaisi vain joitakin tärkeitä korkeampia asioita. Ero olisi vähän kuin lyhyessä ja pitkässä matikassa. Tätä eroa käytetään jo ruotsissa. Useimmat opiskelevat B-ruotsia, joka on yksinkertaisempaa ja vähemmän syväluotaavaa, kun taas A-ruotsi on haastavapaa ja kielitieteellisempää.

Haluamme muutosta. Haluamme valintoja. Haluamme piirakkaa.

TL;DR: Englannin opiskelu on imbaa, korjatkaa plz

Lontoon sumua ja melankoliaa

Julkaisenpa kritiikkini täällä blogin puolella.


Taiteilijanimi Burialin takana piilee elektroninen miksaaja-säveltäjä William Bevan Lontoosta. Untrue on 5. marraskuuta 2007 julkaistu alkuperäistä dubstepiä ja 2-step garagea edustava levy.

Burial on samplannut kappaleisiin osia muiden artistien tuotoksista. Levyn ominaispiirteisiin kuuluu vahva muokkausten, efektien ja lievästi epärytmisten beattien käyttö. Kappaleet ovat hyvin toistuvia, mutta sisältävät suuria pieniä muutoksia kunkin kappaleen edetessä. Soundit ja samplet ovat dempattu usvaisiksi ja katkeileviksi. Ne tuntuvat alkavan sinänsä epäsopivista kohdista ja päättyvän yhtä yllätyksellisesti.

Kappaleet ovat kuin yhtä taikasäiettä häiritsevyydessään ja virtaavuudessaan. Untruen ilmeinen tarkoitus on ilmaista enemmän ahdinkoisella tunnelmallaan kuin lyriikoilla. Levyn tunnelma kummittelee ja saavuttaa mielen sellaiset sopukat, joihin tietoisuus ei yletä. Se saa aikaan tunteita, jotka eivät nouse pintaan vaan jonnekin pinnan alle. Vain harvoin musiikki saa aikaan yhtä hämyistä tunnetta.

Untrue on tunnelmaltaan hyvin homogeeninen. Kappaleiden välillä ei esiinny suuria muutoksia: soittimisto pysyy suhteellisen samana, samplaukset ovat samankaltaisia, tematiikka pitää linjansa. Suuremmin sanottavaa ei eri kappaleiden välille ole. Levyä ei voi taloudelliseksi kutsua, sillä se kuluttaa ilmapiiriään rankasti. Kerralla kuunneltuna se voi olla kokemattomammalle urakka.

Levyn teemana on Britannian atmosfääri, joka paistaa samplauksen aavemaisuudesta. Albumin nimikkokappale (numerolla 8) on aaltomainen ja hallitseva beat sitä vastoin jäljessä kyntävä. Tuntuu kuin brittiläinen maailma olisi pysähtynyt tämän kappaleen ajaksi. Taivas on sankassa pilvipeitossa, mutta jostakin pilkahtaa sumun keskelle valoa. Sade kastelee Lontoon kadut kappaleessa UK, josta huokuu painavuus ja sumun hälveneminen. Sumu kuitenkin palaa levyn vielä viimeisen kappaleen Raverin ajaksi, jonka samplet tuovat mieleen tukahtuneet tuskanhuudot.

Untrue puhuu voimallisesti suoraan alitajuntaan enemmän kuin ajatuksiin. Teos elää omaa elämäänsä tuoden joka kuuntelulla erilaisen viban.  Vaikka teoksen tunnelma ja iskuvoima jäävät rosoisiksi ja vaativat monta kuuntelukertaa, levy on kuuntelun ja kulutuksen arvoinen.

- Kirjuri

hanuaari

... kuten rakas espanjankurssitoverini taannoin veikkasi tammikuun olevan espanjaksi.

Olen nelivuotinen ja onnellisempi kuin olisin kolmivuotisena, jona olisin jo ampunut itseäni kitalakeen. Väittäkää vain toista, nelivuotisenakin voi olla raskasta. Joitakin ihmisiä ei ole tehty puurtamaan tuhannen asian kanssa samaan aikaan.

Prioriteetteja on raskas muutella, jos ne luovat sen mistä koostut ja millaisena ihmiset sinut tuntevat. Yritetään potkia muuttamaan elämäntapojaan niin, että nukkuisi enemmän, tekisi läksyt ajallaan, laiskottelisi vähemmän, treenaisi musiikkia, säveltäisi parempia kappaleita, pelaisi kilpailupelejä kesken elämästressin, ajattelisi järkevästi, pitäisi ihmissuhteita enemmän yllä (vaikka väitetään, että vähentää pitäisi). Entä jos nämä jotkin asiat ovat olennaisia terveydelle? Tarvitsen tunteja päivässä lepäämiseen. Useimmiten niitä siunaantuu tuskin kahtakaan tuntia, ja heti joku oitis väittää sen olevan ajantuhlausta.

Jos muuttaa käyttäytymistäsi himpunkaan suuntaan toiseen voidakseen olla rauhassa selittämättä muille, joku aina huomaa eron ja hermostuu. Joutuu pyytämään anteeksi ja palaamaan siihen, mitä yleensä on ollut. Tulee kahlituksi omaan itseensä. Välttämättä tämä hermostus ja reagointi ei edes tule jostakusta muusta vaan omasta itsestä – huomaa, ettei tunne oloaan turvalliseksi jossakin olotilassa, koska se saattaisi järkyttää tasaisen elämäntavan peruspilareita.

En tiedä, kuka olen.

Välillä tekisi mieli paeta kokeilemaan jotakin todella erilaista minää. Sellaista, jonka ei tarvitsisi olla tiettyyn muottiin sidottu. Jotakin sen tapaista, jossa saisin toteuttaa itseäni ilman pakkoa esimerkiksi luomisesta. Olen vaaka, minun ei ole tarkoituskaan tuntea itseäni. Toisesta lähteestä taas saan jatkuvasti kuulla, että voin olla ihan mitä tahansa haluan ja että taantuminen vaakamaiseen persoonaan on heikkoutta. Onnellisuus on olemassa vain silloin, kun asiat menevät hyvin. Olen tuuliviiri.

Olen tottunut siihen, että minulta odotetaan taidetta. Musiikkiani kutsutaan taiteeksi, kun taas toinen lauma perustelee kovin sanoin kumoon, miksi taidenäkemykseni on väärä. Ilmeisesti työni on jokseenkin laadukasta, mutta jos puhun taiteesta, olen idiootti.

Sanaa 'taide' ei, muuten, saa omasta työstään käyttää edes vitsaillen, koska se tekee käyttäjänsä snobiksi ja automaattisesti leimaa hänet kusipääksi. Jos sitä käyttää joku muu, tilanne on täysin hyväksyttävä.


Ai niin, kuulin vähän aikaa sitten, että blogini nimi on tekotaiteellista sanakikkailua. Kiitos samoin, tosin koskien koko blogiasi.

En normaalisti ole näin kyyninen, mutta nyt teki mieli purkaa.