hanuaari

... kuten rakas espanjankurssitoverini taannoin veikkasi tammikuun olevan espanjaksi.

Olen nelivuotinen ja onnellisempi kuin olisin kolmivuotisena, jona olisin jo ampunut itseäni kitalakeen. Väittäkää vain toista, nelivuotisenakin voi olla raskasta. Joitakin ihmisiä ei ole tehty puurtamaan tuhannen asian kanssa samaan aikaan.

Prioriteetteja on raskas muutella, jos ne luovat sen mistä koostut ja millaisena ihmiset sinut tuntevat. Yritetään potkia muuttamaan elämäntapojaan niin, että nukkuisi enemmän, tekisi läksyt ajallaan, laiskottelisi vähemmän, treenaisi musiikkia, säveltäisi parempia kappaleita, pelaisi kilpailupelejä kesken elämästressin, ajattelisi järkevästi, pitäisi ihmissuhteita enemmän yllä (vaikka väitetään, että vähentää pitäisi). Entä jos nämä jotkin asiat ovat olennaisia terveydelle? Tarvitsen tunteja päivässä lepäämiseen. Useimmiten niitä siunaantuu tuskin kahtakaan tuntia, ja heti joku oitis väittää sen olevan ajantuhlausta.

Jos muuttaa käyttäytymistäsi himpunkaan suuntaan toiseen voidakseen olla rauhassa selittämättä muille, joku aina huomaa eron ja hermostuu. Joutuu pyytämään anteeksi ja palaamaan siihen, mitä yleensä on ollut. Tulee kahlituksi omaan itseensä. Välttämättä tämä hermostus ja reagointi ei edes tule jostakusta muusta vaan omasta itsestä – huomaa, ettei tunne oloaan turvalliseksi jossakin olotilassa, koska se saattaisi järkyttää tasaisen elämäntavan peruspilareita.

En tiedä, kuka olen.

Välillä tekisi mieli paeta kokeilemaan jotakin todella erilaista minää. Sellaista, jonka ei tarvitsisi olla tiettyyn muottiin sidottu. Jotakin sen tapaista, jossa saisin toteuttaa itseäni ilman pakkoa esimerkiksi luomisesta. Olen vaaka, minun ei ole tarkoituskaan tuntea itseäni. Toisesta lähteestä taas saan jatkuvasti kuulla, että voin olla ihan mitä tahansa haluan ja että taantuminen vaakamaiseen persoonaan on heikkoutta. Onnellisuus on olemassa vain silloin, kun asiat menevät hyvin. Olen tuuliviiri.

Olen tottunut siihen, että minulta odotetaan taidetta. Musiikkiani kutsutaan taiteeksi, kun taas toinen lauma perustelee kovin sanoin kumoon, miksi taidenäkemykseni on väärä. Ilmeisesti työni on jokseenkin laadukasta, mutta jos puhun taiteesta, olen idiootti.

Sanaa 'taide' ei, muuten, saa omasta työstään käyttää edes vitsaillen, koska se tekee käyttäjänsä snobiksi ja automaattisesti leimaa hänet kusipääksi. Jos sitä käyttää joku muu, tilanne on täysin hyväksyttävä.


Ai niin, kuulin vähän aikaa sitten, että blogini nimi on tekotaiteellista sanakikkailua. Kiitos samoin, tosin koskien koko blogiasi.

En normaalisti ole näin kyyninen, mutta nyt teki mieli purkaa.